1.jpg
Emma oli päättänyt muuttaa tyyliään kaupunkivanhuksesta maalaismummoon.

2.jpg
Vaan eipä Emma ollut ainoa joka kaipasi uutta tyyliä: Linda otti Nitan hiustyylistä mallia ja vaihtoi vaatteensa rennomiksi.

3.jpg
Kun Nita ja Leo olivat koulussa ja muut töissä, Göran joutui kylvettämään taaperot. Ei sillä etteikö Göran tahtoisi viettää aikaa lapsenlastensa kanssa, mutta omat tarpeet jäivät heitä hoitaessa sivulle.

4.jpg
Ian saa melkein joka päivä ylennyksiä joten rahasta ei ollut pulaa. Ainoa ongelma ylennyksissä on se että Ian rupee heti kerskailemaan ja luulemaan itsestään liikoja.

5.jpg
Onneksi Göran pääsi omien tarpeidensa pariin kun Ian tuli töistä. Ian ei vapaa-aikana paljoa muuta tehnytkään kun syleillyt lapsiaan, opiskellut ja hoitanut tarpeitaan.

6.jpg
Aika kuluu nopeasti, ja Ninan ja Lennyn on aika kasvaa.

7.jpg
Nina kasvaa ensin…

8.jpg
… ja Lenny tulee taustalla, kun Nina ihailee itseään.

9.jpg
Eikä kauaakaan kun Lenny hypähtää lapseksi.

10.jpg
Ja tässä he ovat muodonmuutoksen jälkeen:
Lenny näyttää vähän hassulta ja Nina on puolestaan lähes kokonaan siskonsa kopio.

11.jpg
Vaikka aika kuluukin nopeasti, ei Lindan ja Ianin suhde ole kuihtunut. He ovat edelleen toistensa kimpussa, kunhan vain lapset ovat muualla.

12.jpg
Göran oli aikoinaan kirjoittanut paljon erilaisia kirjoja, ja nyt kun Ianin lapsetkin ovat jo vanhempia Göran päätti ostaa tietokoneen ja ruveta taas kirjailijaksi.

13.jpg
Lapset lähtevät aina niin kiireellä kouluun että Linda joutuu petaamaan sängyt. Sen siitä saa kun menee tunnin myöhemmin töihin.

14.jpg
Koulusta tultuaan ja läksyt tehtyään, Lenny suostutteli Nitan tulemaan seuraksi kun Lenny söisi voileivän. Lopulta Lenny sai Nitankin ottamaan leivän vasten tämän tahtoa.
- Mutta kun mä lihon jos mä syön! Nitaa suretti.
- Ethän liho! Ei yhestä leivästä voi lihoa, Lenny yritti lohduttaa.

14-2.jpg
Ai ei voi lihoa? Paraskin puhuja. Lenny on oikea syöppö: aina ottamassa keksejä tai perunalastuja.

15.jpg
Ninaa ei ruoka kiinnostanut: pelit olivat enemmän hänen mieleen. Jos Göran ei ollut kirjoittamassa niin Nina ryntäsi tietokoneelle pelaamaan My Simsiä tai SSX3:sta.

16.jpg
Ian -the Roskisdyykkari!
Heheh ei nyt ihan. Ian oli vain viemässä roskia.

17.jpg
Nyt kun lapset olivat jo vähän isompia jäi vanhuksillekin vähän omaa aikaa.

18.jpg
Voi Göran! Etkö muista että olet flirttaillut Lindalle? Etkö muista kaikkia suhteitasi? Etkö muista kun suutelit Lindaa? Nyt jäit kiinni… Linda on jo matkalla...

19.jpg
Niimpä niin. Mitäpä muuta Linda tekisi kuin löisi Görania? (en ymmärrä simien maailmaa, Göranhan on naimisissa Emman kanssa ja suudellut kerran Lindaa. Miksi Linda suuttuin noin verisesti kun hänellähän on oma miehensäkin?)

20.jpg
Vaan eihän se siihen jäänyt: Emma sai kuulla niistä lukuisista syrjähypyistä joita Göran on tehnyt. Emma tyytyikin tekemään samalla tavalla kuin Linda eli lätsäyttämään Görania oikein kunnolla.

21.jpg
Koulu ei sujunut Ninalta niin hyvin kuin hän odotti. Hän olisi toivonut kymppejä joka päivä eikä hän aiemmin ollut tajunnut että läksyjäkin täytyisi tehdä.

22.jpg
Nita puolestaan sai kymppejä joka päivä. Rasittavaa kun kokoajan kauhea melu siitä että saa kympin.

23.jpg
Myöskin Leo oli juoksenteleva kympin oppilas…

24.jpg
Leosta oli kiva tehdä pilaa:
- Hei kato! Tuolla on “Tuikku” Poniset-sarjasta!
- Missä? Missä?
*Leo heittää vesiilmapallon*

25.jpg
- Sori, Lenny pakotti mut tekee sen… Kosta sille…
- Lennykö? Se läski pallero!

26.jpg
Ja se kaikki päätyikin siihen että Leo hihittää taustalla kun Nita läpsii Lennyä joka ei ymmärrä minkä takia.

27.jpg
Lapsista oli kiva syödä koulun jälkeen yhdessä ja jutella kaikenlaisesta. Suosituin puheenaihe oli kasvaminen. Oli mukavaa arvailla minkälaista teininä on.
- Mä ja Nita ollaankin kohta teinejä. Hei Lenny kato! Jättimäinen suklaavanukas! Leo sanoi ja valmistautui heittämään ruokaa.

28.jpg
Leo valmistui teineyhteen juttelemalla postipojan kanssa ennen kouluunlähtöä.
- Siis mulla on jo oma bestis! Se on mun sisko ja sit mun mummi on myös! Leo kerskaili.
- ööh… Okei? Postipoika yritti livistää pikkupojan puheilta.

29.jpg
Göran ei suostunut puhumaan kenellekään muulle kuin tietokoneelle. Hän kirjoitti sillä nykyään kokoajan eikä muuta tehnytkään. Edes lapsenlapset eivät saaneet Görania pois tietokoneelta.

30.jpg
Emma sai mennä töihin poliisikyydillä. Ja koska Ianilla (joka on siis poliisiuralla) kesti Emma valtasi etupenkin ja Ian laitettiin taakse näyttämään rosvolta.

31.jpg
Töistä päästyään Ian ja Linda keskittyivät shakki-peliin.
- Sinä huijasit! Linda syytti.
- Enhän huijannut kultaseni, Ian vakuutti.
- Huijasit huijasit huijasit! Linda jankkasi.

32.jpg
Ian oli opetellut parisuhdeneuvontaa ja päätti käyttää sitä vanhempiinsa. Pian Göran ja Emma olivatkin taas rakastuneita toisiinsa.

33.jpg
Lenny ja Nina olivat todella hyvissä väleissä: he viettivät kaiken ajan toistensa kanssa, jopa yölläkin.

34.jpg
Göran meni pihalle tekemään lumiukkoa. Ja lumiukosta tuli…

35.jpg
…piru? Mutta Göran, etkö olekaan onnellinen?

36.jpg
Pieni Sara niminen koira tassutteli tontille jotenka eläinystävällinen Göran meni silittelemään sitä.
- Hei pikkuinen. Eikö sinulla ole kotia? Eikö kukaan välitä sinusta? Minusta tuntuu ihan samalta, Göran kertoi.

37.jpg
Göran oli ollut pihalla niin kauan että tämä muuttui jo siniseksi.
- Hahaa! Minä tulen! Göran uhkasi lumiukkoa

38.jpg
Ian yritti keskustella isänsä kanssa mutta ei siitä mitään tullut. Göran oli vieläkin vihainen Lindalle ja vaati poikaansa eroamaan tästä.

39.jpg

Ja sinä yönä, Göran meni suutuspäissään pihalle ja kaikki alkoi tuntua kylmältä. Sitten hänen silmissänsä vain sumeni ja Göran vaipui maahan.

40.jpg
Ja niin, Göran Carlson kuoli.

41.jpg
Görania katsomaan tullut Emma järkyttyi kun yhtäkkiä näki miehensä makaamassa kuoleena.

42.jpg
Kohta koko talo itki Göranin kuolemaa. Varsinkin lapset itkivät itkemisen perään.

43.jpg
Lennylle Göran oli ollut todella tärkeä, jopa tärkeämpi kuin muille. Tai, niin Lenny ainakin kuvitteli. Göranin haudalle laitettiin kukka. Huomasin muutes että lähes kaikki tämän talouden ystävät olivat Göranin ystäviä joten ystävänpuutetta riittää…

44.jpg
Edes jotain iloa tähänkin taloon: Nitan ja Leon on aika kasvaa! Ensimmäisenä tietysti Nita…

45.jpg
… joka kasvoi sieväksi teiniksi.

46.jpg
Seuraavana kasvaa Leo….

47.jpg
… joka on isänsä kopio.

48.jpg
(anteeksi huonosta kuvasta) Leo stailattuna ja hänen huone. Leolla on tietotavoite mutta elämäntoivetta ja mieltymyksiä en muista.

49.jpg
(anteeksi huonosta kuvasta) Nita stailattuna ja hänen huone. Nitalla on suosiotavoite , elämäntoive oli armeija-uran huippu ja Nita inhoaa alusvaatteita ja pitää työttömistä ja blondeista.

50.jpg
Koska Göranin myötä lähti ystävät, Linda koittaa solmia uusia ystävyys-suhteita. Työkavereista saa helposti ystäviä sillä heidän kanssa ei aloiteta ihan nollasta….

51.jpg
Isä ja poika. (Vasemmalla Leo ja oikealla Ian)

Anteeksi könköstä osasta ja siitä että unohdin kuvan Ninan ja Lennyn uudesta huoneesta... Kommentointi ei ole kiellettyä vaan pikemminkin toivottua  :)